Uusi taisto....

Lukijaturnaus

PAF-sivustolla pelannut mies vei 6,9miljoonaa

Kolmissakymmenissä oleva helsinkiläismies ei ollut uskoa silmiään.
Ja kun uskoi, putosi luultavasti tuoliltaan, jäi “monttu” auki tai “jäätyi” paikalleen.

Kahden euron panos. Kiekot pyörivät. Ja pysähtyvät – 6,9 miljoonan euron jättipotti oli totta.

Tämä ei ole unta, eihän? Eihän? Eihän?!
Se ei voinut olla unta, sillä uni ei enää tullut. Koko yönä. Vasta aamuvarhaisella.

Ja kun helsinkiläismies sitten heräsi lyhyiltä uniltaan, voitto ei edelleenkään tuntunut todelta. Normaalit aamurutiinit? Tuskin. Kone auki, välittömästi osoitteeseen www.paf.com ja omalle pelitilille tarkistamaan pilkkujen paikat.

Ne olivat edelleen samoissa paikoissa – kuusi pilkku yhdeksän miljoonaa euroa.

Silti, epäilyksen varjo lankesi hetkeksi ylle. Onko tämä unta – vai uneksintaa – vai unelmaa?

Totta se kuitenkin oli – 6,9 miljoonan jättipotti on kaikkien aikojen suurin nettipelistä voitettu jättipotti Suomessa. Ja maailman toiseksi suurin, ikinä. Me suomalaiset taidamme olla kovia pelaajia – ainakin onnekkaita sellaisia!

Pafin pelaajat ovat olleet muutenkin onnekkaita. Viime vuonna ruotsalainen asiakas voitti 5,3 miljoonan suurvoiton, mikä oli suurin koskaan Ruotsin nettipeleistä voitettu jättipotti. Näin ollen Pafin pelaajat ovat voittaneet kaksi kolmesta pohjoismaiden suurinta verkossa voitettua jättipottia.

Voittojen osuminen Pafilaisille ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jättipottien aika olisi ohi. Esimerkiksi Pafilla pelattavan Arabian Nightsin jättipotti on niin ikään yli 6 miljoonaa euroa.

Riemukkaat onnittelut vielä kerran onnekkaalle voittajalle!

E-ville LUKIJATURNAUS!

(Turnaus siirretty helmikuulle 2012)

Tämä turnaus käydään jouluviikolla!

Viikolla alkaa pienimuotoinen e-ville lukijaturnaus!

Palkinnon psonsori on e-ville ja voittajalle 20€ LAHJAKORTTI ko.verkkokauppaan.

…………………………………………………………………………………………………
Vuosi 2012

Vuosi käynnistetään maaliskuussa ihan hurjalla lukijaturnauksella, joka huipentuu kotikisoihin eli MM-jääkiekon taistoihin.

Näistä täällä lisää.

Kilpailuun otetaan 20 nopeinta, kaikki jo aikaisemmin täällä nimimerkillä vihjanneet ovat ilman muuta mukana. Heidän ei tarvitse edes ilmoittautua.

Kilpailu pelataan niin, että 5 pelaajasta tehdään tiimi ja joka viikko huonoin tiimi tipahtaa pois. Tiimin paras veikkaaja pääsee säälipleijareihin, missä pelaaja pelaajaa vastaan karsii pääsystä finaaliin! Finaalikierros alkaa Ma 14.5.2012 ja huipentuu 20.05.2012.

Se pelaaja joka on ensimmäisenä 14.5 alkavalla viikolla laittanut oikean MM-voittajan saa 3p toisena 2p ja kolmentana 1p. Eli myös sitä kautta on mahdollisuus nousta mustana hevosena voittoon!

http://www.lippu.fi/tickets.html?affiliate=ADV&doc=campaign&campaign=mm-2012

………………………………………………………………………………………………..

http://www.vitibet.com/index.php?clanek=quicktips&sekce=fotbal&lang=fi

http://www.soccerway.com/

http://plaza.fi/stadion/pelikassamies/pelikassamies-venaja-nostaa-kaasua

http://www.veikkausliiga.com/Team.aspx?id=8

http://www.miestenykkonen.fi/ennakot_ja_raportit/

http://www.veikkausliiga.com/News.aspx?type=4&id=1301488

http://www.sm-liiga.fi/

http://www.jatkoaika.com/

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/fa_cup/8611101.stm

http://futis.tanskanen.org/fm.pl/ennustaja-rivi.html

jrc7nv