EM-kisat: Ranska – Saksa – Maukas suosikki peleihin

Jalkapallon EM-kisoissa nähdään tänään todellinen supermatsi, kun Ranska ja Saksa kohtaavat jo kisojen avausottelussa.

Kuriositeettina voidaan sanoa heti alkuun, että Ranska ei ole hävinnyt Saksalle kertaakaan sitten 2014 MM-kisojen. Mikä vielä hauskempi yksityiskohta, Ranska on hävinnyt kalenterivuosien 2020 ja 2021 aikana vain yhden ottelun – Suomelle maaottelussa lukemin 0-2!

Tasainen ja kimurantti F-lohko

F-lohko: Ranska, Saksa, Portugali, Unkari

F-lohko on etukäteen kisojen kuumin ja tulisin. Unkaria voidaan pitää heittopussina, mutta kaikki kolme muuta maata voidaan laskea jopa mestarikandidaateiksi: Ranska, Saksa ja Portugali.

Avausottelussa lähtien panokset ovat siis korkealla. On hyvin todennäköistä, että tämä on se lohko, mistä ainakin menee kolme joukkuetta jatkoon, sillä Unkari tuskin saa pistettäkään. Yllätyksiä on kuitenkin ennenkin nähty.

Saksa koki nöyryyttävän tappion (kotikentällä!) Pohjois-Makedonialle MM-karsinnoissa maalein 1-2. Muutenkaan MM-karsinnat eivät ole edenneet kummoisesti, sillä Romania kaatui vain vaivoin 1-0. Kolmas ottelu meni kevyemmin, kun Islanti kaatui 3-0.

Ranskalta maaliskuiset MM-karsinnat menivät paremmin, mutta tehokkuus maaliteossa ei kylläkään vakuuttanut myöskään Ranskan osalta. Joukkue pelasi kotonaan Ukrainan kanssa tasan 1-1 ja lunasti vieraissa voitot Kazakstanista (0-2) sekä Bosnia-Hertsegovinasta (0-1).

Nähdäänkö maaleja?

Molemmilla joukkueilla on todellisia superyksilöitä ja hyvin vaikea nähdä, että tässä ottelussa mitenkään peruuteltaisiin. Molemmat haluavat hallita palloa, ja molemmat haluavat päästä maalipaikkoihin.

Maaliodotusarvoa laskeva tekijä taasen on se, että kumpikaan ei välttämättä halua verenhimoisesti voittaa ottelua. Tasapeli olisi nimittäin molemmille jo varsin hyvä tulos jatkoa ajatellen. Näin ollen, mikä ottelu on pelin loppuhetkillä 1-1 tai 0-0, hakeeko kumpikaan joukkue edes aktiviisesti ratkaisuja?

Lisäksi, kun kyseessä on avauspeli, todennäköisesti myöskään aivan ottelun alussa ei löydä peltejä auki. Varovainen avaus on varsin perinteinen EM-kisoissa, oli joukkue sitten mikä tahansa.

Kun molemmilta löytää vielä todelliset supermolarit (Hugo Lloris vs. Manuel Neuer), ei tästä ottelusta runsasmaalista saa kyllä hevillä väännetty. Todennäköisimmät tulosvetovalinnat löytyvätkin näistä lukemista: 1-0, 2-0, 1-1, 0-1, 0-2, eli tasan tai alle kahdesta maalista.

Paras vetokohde Ranskan voitosta

Ranska on joukkueista stabiilimpi. Kertoimet on asetettu hyvin tasaiseksi, mutta kyllähän Ranska on näiden kisojen selkeä ykkössuosikki.

Saksa saa ratsastaa vanhalla maineella, mutta maaliskuun MM-karsinnat olivat pehmeä esitys joukkueelta. Ranska on sen sijaan ollut absoluuttisella maailman huipulla jo monta vuotta ja pelannut jatkuvasti hyvin.

Tästä syystä Ranskan voitto himottelee. Nostamme pelivihjeeksi DnB-kohteen, eli ”tasapeli ei vetoa” -kohteen. Tässä pelikohteessa voitat, mikäli Ranska voittaa, mutta saat myös rahasi takaisin, mikäli ottelu päättyy tasan!

Pelivihje: Tasapeli ei vetoa, Ranska (1,93)

Parhaan kertoimen (1,93) kohteelle tarjoaa tällä hetkellä Betsafe, Nordicbet ja Betsson. Kotimainen Veikkaus tarjoaa kohteeseen kertoimen 1,70.