Mestarien Liiga: Malmö – Zenit

UCL jatkuu, kun Malmö FF kohtaa Pietarin Zenitin toisessa kohtaamisessa.

Pietarin Zenit on H-lohkossa kolmessa pisteessä ja jatkaa todennäköisenä Eurooppa-liigaan. Malmö pitää viimeistä sijaa hallussaan surkealla esityksellä. Neljästä ottelusta on kasassa neljä tappiota ja joukkue ei ole tehnyt maalin maalia.

Malmöllä on teoreettinen mahdollisuus päästä vielä Eurooppa-liigaan, mutta se vaatisi jo ihmeitä. Heidän pitäisi voittaa Zenit ja pelata vähintään tasapeli Juventusta vastaan, samalla kun Zenit häviäisi Chelsealle.

Aiempi kohtaaminen 4-0

Zenit myllytti ainoan voittonsa lohkossa juuri Malmötä vastaan. Ottelu päättyi syyskuun lopulla jopa 4-0. Ennen 50 minuuttia Zenit johti ottelua 2-0, kun hetkeä myöhemmin Malmän puolustaja ajettiin punaisella ulos ja peli oli selvä. Zenit kaunisteli lukemia vielä lisäajalla 4-0.

Maaliodottama oli selkeästi Zenitille ja laukaukset menivät heille moninkertaisesti. Zenit keräsi 10 kulmapotkua, kun Malmö ei saanut yhtäkään.

Tasoero on hyvin selvä näiden joukkueiden välillä.

Budjetti ja markkina-arvot

Monesti olemme vihjeissä avanneet joukkueiden välisiä eroja pelaajabudjeteissa. Urheilussa, varsinkin joukkueurheilussa on selvä korrelaatio rahalla ja menestyksellä. Isot seurat pystyvät hankkimaan kalliita ja tasokkaita pelaajia ja menestyvät selkeästi paremmin.

Malmön kaltainen joukkue on siinä kintaalla, että riittääkö heidän eväät oikeasti Mestarien Liigaan vai ei. Nyt he pääsivät hienosti lohkovaiheeseen, mutta tie tulee eittämättä vastaan.

Malmön pelaajien markkina-arvo on n. 30 miljoonaa, kun Zenitin, vaikka eivät hekään mikään kärkijoukkue ole, heidän markkina-arvonsa on lähes kuusinkertainen Malmöön nähden.

Zenitin perustaso riittää voittoon

Pietarin Zenit on Venäjän paras joukkue ja johtaa kotimaan sarjaa tällä hetkellä selkeästi. 15 pelatun ottelun jälkeen heillä on 4 pisteen kaula kärjessä Dynamo Moskovaan. Paikka ensi kauden Mestarien Liigassa on siis myös todennäköinen.

Nyt Zenit pystyy kuitenkin voitolla varmistamaan paikkansa vähintään Eurooppa-liigan playoffeissa, mutta tästä pelistä voitto ja Chelseasta voitto takaisi heille myös jatkon Mestarien Liigassa, joskin se on epätodennäköisempää.

Tähän peliin Malmöllä ei kuitenkaan ole tarpeeksi aseita. Malmö johtaa myös omaa sarjaansa Ruotsissa, mutta tiukemmalla erolla. Kilpailu on kovaa ja heillä on myös kova ottelu tulossa viikonloppuna. Malmö saattaa säästää joitakin pelaajiaan ensi viikonloppua varten ja motivaatio tähän otteluun voi olla kyseenalainen. Siksi olemme vahvasti Zenitin puolella.

Pelivihje: Zenit (2,00)

Parhaan kertoimen tälle kohteelle tarjoaa tällä hetkellä Bet365.